Vimmart

Finland

Vimmart

yhdenvertaisen taiteen oppilaitos


Vimmart on vuonna 2006 perustettu, Tampereella toimiva yhdenvertaisen taiteen oppilaitos. Tarjoamme kaikille tasavertaisen mahdollisuuden opiskella taidetta ja nauttia siitä. Työssämme pyrimme korostamaan inkluusiota. Koulu on avoin kaikille iästä, sukupuolesta, taustasta tai tuen tarpeesta riippumatta. Tavoitteenamme on antaa kaikille yhtäläiset oikeudet saada laadukasta taidekasvatusta. Samalla pyrimme antamaan ihmisille välineitä integroitua yhteiskunnan kaikkiin osiin.  Haluamme ravistella yhteiskunnan normeja ja tarjota kaikille mahdollisuus tuoda esiin oma luovuus.

 

Vimmartin musiikkikoulu on työmme perusta. Se tarjoaa taiteen perusopetuksen yleistä oppimäärää musiikissa ja noudattaa valtakunnallisia opetussuunnitelmien linjauksia ja ohjeita. Tarjoamme myös erilaisia kursseja eri taiteenlajeissa, kuten tanssissa, teatterissa, sirkuksessa ja kuvataiteissa. Työskentelyä ohjaavat aina ammattilaistaidekasvattajat ja taiteilijat. Myös vahvat suhteet kansallisiin ja kansainvälisiin kumppaneihin antavat meille mahdollisuuden tuoda yhteen taiteen ja sosiaalisen hyvinvoinnin erilaisten hankkeiden avulla.

Media